top of page
Kopio tiedostosta Jussi_Virkkumaa_1.jpg

PALIKKATEATTERI

MONIAISTILLINEN KOKONAISUUS

Palikkateatterissa puiset palikat johdattavat katsojan erilaisiin maailmoihin mielikuvituksen avulla. Sanaton esitys vangitsee kuulijan ja palikat heräävät henkiin nukettajan, musiikin sekä äänimaailman avulla. Palikkateatteri on visuaalista teatteria, joka herättää mielikuvituksen. Esitys tarjoaa näkökulmia luovuuteen ja rikkaus syntyy siitä, kun taiteen kokija tekee oman tulkintansa.

 

Palikkateatterin juuret löytyvät Porin taidemuseon kahvilasta ja ulottuvat vuoden 2011 heinäkuuhun. Taidemuseossa työskentelevä Kai Ruohonen kysyi työkaveriltaan Roosa Halmeelta, voisiko tämä yhdistää hänen kehittämänsä palikkataiteen nukketeatteriin. Halme innostui ajatuksesta ja vei kotiinsa kasan palikoita ihmeteltäväksi. Teatteriesityksen muoto alkoi hahmottua ja saman vuoden lopulla palikkateatteri oli jo osa porilaisen PIP-Festin erikoisohjelmaa.

 

Palikkateatteriesitykset sopivat kaikenikäisille ja koska kyseessä on sanaton esitys, ei kielirajoja ole. Esityksen yhteyteen on mahdollista järjestää työpaja, jossa palikoista luodaan erilaisia hahmoja ja maailmoja. Palikkateatteria on esitetty ympäri Suomea sekä ulkomailla niin koululaisille, opiskelijoille kuin vanhuksille. Palikkateatterin terapeuttisia mahdollisuuksia on tutkittu yhdessä yhdysvaltalaisen taideterapian professorin, nukketeatteriterapeutti Matthew Bernierin kanssa kiertueella erityislasten päiväkodeissa, lastenkodissa ja vanhainkodissa.

 

Esityksen kesto on noin 30 minuuttia ja mukaan mahtuu noin 60 katsojaa. Esitys voidaan toteuttaa salissa, auditoriossa, päivätoimintahuoneessa tms. tilassa, johon saa 2m x 2m vapaan alueen lähelle sähköpistoketta. Tila on hyvä saada hämäräksi, mutta se ei ole ehdoton vaatimus. 

​

Tilaa esitys, työpaja tai koulutus

PALIKKATEATTERI

LINKKI VIDEOMAISTIAISEEN

© KO-KOO-MO 2011

Variaatio1, julistekuva.jpg

VARIAATIO I

VILPITÖN POHDINTA MEISTÄ ITSESTÄMME

Palikkateatterin esitys Variaatio I kertoo luomisesta ja tuhoamisesta, siitä kuinka syvästi kumpikin on meihin juurtunut. Esityksessä käsitellään sitä, kuinka tärkeää muoto on meille ja kuinka samaan aikaan sekä vaalimme sitä että himoitsemme sen tuhoamista. Esityksen ohjauksesta ja dramaturgiasta vastaa kansainvälisesti tunnettu teatteriohjaaja Yana Tumina. 

​

Tuminan mukaan puupalikat olivat ainutlaatuista materiaalia ja mahdollistivat loputtomia ideoita. Ne osoittautuivat erittäin rikkaaksi sanakirjaksi, joista pystyi rakentamaan erilaisten aiheiden ja tilanteiden torneja. Luominen ja tuhoaminen, vapaus ja rajoittaminen tulivat ohjaajan mukaan kuin itsestään ensisijaisiksi teemoiksi. Puupalikoiden avulla voimme tunnustella rakentamisen ja tuhoamisen voimaa itsessämme, muodon alkua ja loppua.

​

Omalaatuinen puupalikkadramaturgia syntyy perusmuotojen, kuvioiden ja liikkumisen säännöllisuuden tilassa. Variaatio I -esityksen viestiä ei ole osoitettu millekään tietylle kohde- tai ikäryhmälle. Esitys on vilpitön pohdinta meistä itsestämme tässä maailmassa sekä meidän ja luomamme välisistä suhteista. Variaatio I on tarinan alku, jota voidaan jatkaa tutkimalla ainutlaatuisia puisia perusmuotoja. Suomen lisäksi esitys on vieraillut kansainvälisillä festivaaleilla Virossa, Sloveniassa sekä Venäjällä.

​

Tilaa

Palikkateatteri, Variaatio II_Roosa halm

VARIAATIO II

OMAN ELÄMÄMME NÄYTTÄMÖKUVIA – MY BLOCKS OF LIFE

Variaatio II - My Blocks of Life pääosassa ovat puiset palikat kuvataiteilija Kai Ruohosen suunnittelemasta Ihmisenmuotoisesta jälleenrakennussarjasta. Esityksen dramaturgiaa johdattelee tehtävien sarja. Varsinaisen sisällön rakentaa kukin kokija itse. Teos pohjautuu vaihtoehtoisiin muistoihin ja skenaarioihin, jotka kokija luo itse ja yhdessä fasilitaattorin kanssa.

 

Esityksen aikana kokija rakentaa palikkateatterinäytöksen itselleen, katsoen itse rakentamaansa, oman elämänsä kuvavirtaa. Teos on osallistava kannustaen tekijyyteen ja se voi tukea osallistujan itseilmaisua ja itsetuntemusta. Esityksen aikana rakennettuja teoksia kuvataan ja tulostetaan polaroid-kameralla kokijan omaksi palikkasarjakuvaksi, jonka hän saa mukaansa pohdittavakseen.

​

Tilaa

20231019_092659.png

VARIAATIO III

Palikkateatteri: Variaatio III - KELLO KAHDENTOISTA KATTAUS

Maisemaravintola Sunset tarjoaa luonnonrauhaa ja glamouria. Ravintolan salin sisustus on säilynyt alkuperäisessä asussaan. 

 

Listalla tarjoamme harvinaisia erikoisuuksia ja sieltä löytyy myös tutumpia klassikoita. Käsityönä viimeistellyt raaka-aineet ovat ravintolan bravuuri.

Sitoutunut henkilökuntamme huolehtii pöytiin tarjoilusta. Palvelukonseptiamme kuvaa parhaiten jokaisen asiakkaan mahdollisuus muovata annosta menun sallimissa rajoissa.

 

Kattaus on suunniteltu 14 asiakkaalle yhteisen pöydän ääreen. 

 

Klossteatern: Variation III – Dukning klockan tolv 

45min, utan ord För vuxna och barn +7v
Landskapsrestaurangen erbjuder naturens frid och glamour. Inredningen i restaurangens lounge har bevarats i sin ursprungliga design. 

 

På menyn erbjuder vi sällsynta specialiteter och det finns också mer välbekanta klassiker. De handgjorda ingredienserna är restaurangens bravur. Vår engagerade personal tar hand om bordsserveringen. Vårt servicekoncept illustreras bäst av möjligheten för varje gäst att forma sin egen portion inom ramen för menyn.

 

 

Block Theatre: Variation III - Twelve o'Clock Setting

 

The Scenic Restaurant offers peacefulness of nature and glamour. The interior decoration of the restaurant has remained in its original appearance.

 

On the list we offer rare specialities and also some classics. The carefully finalised ingredients are the restaurant's bravura. Our devoted staff serve portions to guests. 

 

Our service concept is best illustrated by the fact that every customer can customise their portions by their wishes in the limit of the menu. 

 

The table is served for 14 customers.

*************

Kesto / Längd / Duration: 45 minutes

Sanaton/ Utan ord / Without words

Aikuisille ja lapsille +7v / För vuxna och barn +7å / For adults and children +7 y

 

Henkilökunta/Personal/Staff : Roosa Halme ja Sinikka Lumiluoto 

Raaka-ainevastaava/Råvaruansvarig/Raw Material Producer: Kai Ruohonen

Ravintolahenkilökunnan ergonomia/Restaurangpersonalens ergonomi/Ergonomics for Employees: Kauri Honkakoski

Keittiön laitehuolto/Underhåll av köksutrustning/Kitchen Equipment Maintenance:

Sisu Nojonen

Tuotanto/Produktion/Production: KO-KOO-MO / Annukka Ketola

​

​

bottom of page