top of page
Taite-kansi.jpg

TAITE-HANKE

2017

TAITE -hankkeessa kokeillaan KO-KOO-MO ry:n kehittämää terapeuttista palikkateatterikonseptia sekä sen laajennoksena syntynyttä SAMKin kehittämää digitaalista MEMO palikkamuistio -mobiilisovellusta uudenlaisten SOTE -palveluiden raaka-aineina. Sosiaali- ja terveysalan (SOTE) palvelujärjestelmä on murroksessa, mikä aikaansaa mahdollisuuksia ja painetta uusille innovatiivisille tarveperusteisille hyvinvointipalveluille. Uudenlaisten erityisesti ennaltaehkäisevien palveluiden tarve onkin jatkuvasti noussut esille. Kehittämismahdollisuuksia parantavat entisestään digitalisaatio ja nopeasti kehittyvä teknologia.

 

TAITE –hankkeessa innovatiivisia taidetta ja teknologiaa yhdistäviä työkaluja kokeillaan osana olemassa olevia SOTE-palveluita ja luodaan kokeilujen pohjalta palvelumalleja täysin uudenlaisille palveluille. Kokeiluiden myötä opitaan eri työkalujen roolista ja mahdollisuuksista hyvinvointipalveluiden tuottamisessa eri kohderyhmille. Päätuloksena syntyvät yleisemminkin käyttökelpoiset hyvinvointipalvelumallit erityisesti ennaltaehkäisevän toiminnan tueksi. Palvelumallien ja uusien työkalujen myötä hankkeen odotetaan tuotavan uusia työllistymis- ja liiketoimintamahdollisuuksia. Hankkeen toteuttavat SAMK ja KO-KOO- MO ry. Yhteistyökumppaneina hankkeessa ovat: Porin kaupunki, Taiteen edistämiskeskus, Kaunummen Koti ja Happy Elderly Appartment palvelukoti (Changzhou, Kiina).

 

Hankkeessa kokeillaan täysin uudenlaisia hyvinvointia ja elämänlaatua edistäviä palvelukonsepteja, joiden sisällöissä hyödynnetään aikaisemmissa hankkeissa kehitettyä taidetta ja teknologiaa yhdistävää palikkateatterikonseptia sen digitaalisina laajennoksineen (MEMO – palikkamuistio -mobiilisovellus).

 

Lyhyen aikavälin tavoitteena on oppia, miten taide ja teknologia on paketoitava palveluksi, jotta syntyvä tuote olisi helposti jalkautettavissa ja integroitavissa uudistuvaan palvelujärjestelmään. Pidemmän aikavälin tavoitteena on luoda uudenlaisia SOTE -palveluja, työpaikkoja ja yrityksiä, joilla on mahdollisuudet ja halu toimia myös Suomen rajojen ulkopuolella. Uusien palvelujen kautta aikaansaadaan hyvinvointia ja uudenlaista elämänsisältöä erilaisille kohderyhmille (mm. ikääntyneet, kehitysvammaiset, (erityis)lapset, mielenterveyskuntoutujat, maahanmuuttajat) ja niille palveluita tuottaville organisaatioille (mm. päivätoiminta, palveluasuminen, päiväkodit, nuorisopsykiatria, erityisopetus, kuntoutus, monikkulttuurinen toiminta).

 

Hanke kestää vuoden 2017. Hankkeen aikana järjestetään esityksiä ja työpajoja Porissa, Eurajoella ja Kiinassa.

 

Hankkeen aikana testattu rakennussarjan digitaalinen sovellus: MEMO mahdollistaa rakentamisen sekä rakenteen tallentamisen ja siitä otetun kuvan jakamisen internetin sekä yleisesti käytössä olevien mobiililaitteiden avulla, omaehtoisessa ja ohjatussa yhteydessä. Reaalimaailman erityispalikat siirtyvät digitaaliseen muotoon MEMO -sovellukseen skannaamalla ne mobiililaitteella. Skannattavat palikat toimivat käyttäjän työkaluna rakentamisessa. Sovelluksessa on mahdollista tehdä asioita, jotka ovat todellisessa maailmassa mahdottomia.

 

Monipuolisen konseptimme avulla keskitymme hyvinvointia ylläpitäviin perustekijöihin, kuten leikkimisen kautta tapahtuvaan tunteiden ilmaisuun, vuorovaikutukseen ja ongelmanratkaisuun. Taiteemme on löytöretki innovatiiviseen ajatteluun.

​

TAITE – taiteen ja teknologian yhdistämisellä hyvinvointipalveluja

Lataa pdf

Taite-hanke: Projects

Porin kaupunki, Taiteen edistämiskeskus

Taite-logot.png
bottom of page