PALIKKATEATTERIN KIERTUE SALOSSA

KIERTUE HOIVAKOTIEN ASUKKAILLE JA LAPSILLE SYKSYLLÄ 2016

Palikkateatterin kiertue Salon vanhuspalvelun yksiköissä alkoi 4.10. Alholan hoivakodista ja päättyi 7.12.2016 omaishoitajille suunnattuun näytökseen Perniön Nuketterissa / Kulttuuritalo Levolassa. Jokaiseen esitystuokioon osallistui myös lähialueiden päiväkotilapsia ja perhepäivähoitoryhmiä. Kiertue sisälsi kymmenen Palikkateatteriesitystä ja työpajaa ikäihmisille ja lapsille yhdessä koettavaksi.

Tavoitteena oli tuoda taiteellista, terapeuttista ja osallistavaa ohjelmaa palvelutalojen asukkaiden sekä lapsiryhmien arkeen. Positiivisen ja innostuneen palautteen perusteella tämä tavoite myös toteutui, minkä lisäksi sukupolvien välinen kohtaaminen näyttäytyi merkittävänä tekijänä kiertueella.
Palikkateatterituokioista pääsi nauttimaan yhteensä n. 400 salolaista ikäihmistä, lasta ja hoivatyöntekijää.

Kommentteja Palikkateatterituokiosta:
”Lapsille täytyisi enemmänkin olla tällaista aivotyötä, ja mikä ettei aikuisillekin!”

”Kaivetaankin heti palikat esiin kun päästään päiväkotiin, ovat jääneet unohduksiin!”

”Ihan mahtava esitys, palikat todella elävät ja veivät mukanaan..Palikkaleikki varmasti jatkuu”

”Vanhukset nauttivat kovasti esityksestä, esitys oli kiireetön ja luova, kiitos!"

”Ihanan tunnelmallinen kokemus tämä aivan uusi Palikkateatteri”

Palikkateatteritaiteilijan huomioita kiertueen varrelta, kooste esityspäiväkirjasta: Palikkateatterikiertueella lapset olivat tärkeä nähtävyys ja kuultavuus ikäihmisille, ja niin oli myös toisinpäin: harvalla tämän ajan lapsella on arjessaan mukana yli 80-tai 90-vuotiaita ja toisaalta laitoksissa asuville ikäihmisille lasten kohtaaminen ei ole mitenkään arkipäivää. Eräs esikoululainen tapasi ensi kertaa 100-vuotiaan, ihmetteli hetken ryppyisiä käsiä ja vanhan rouvan palikoista rakentamaa suurperhettä ja tokaisi sitten: ”Minun mammani on kuollut, mutta hän olikin 300-vuotias.”

Palikkateatteriesitykset herättivät innostusta ja ihmetystä jokaisessa esityspaikassa. Lapset kuiskasivat esityksen aikana luvan kanssa ääneen hahmoja ja asioita, joita tunnistivat. Paljon kuului myös naurua, niin lasten kuin takarivin iäkkäämmän väen suusta. Hoivakotien asukkaat olivat hyvin eri kuntoisia: joku ei ehkä näe kovin hyvin, joku toinen ei välttämättä kuule, joku ihmettelee missä olemmekaan. Joka tapauksessa tuntui siltä, että jokainen jollakin tavalla pääsi kokemaan palikkateatterituokion tunnelman. Työpajaan sai osallistua vain katselemalla tai lasten ääniä kuuntelemalla tai vaikka muutamaa palikkaa kädessä pyöritellen.

Tärkeintä saattoi olla yksinkertaisesti yhteinen läsnäolo. Monet ikäihmiset osallistuivat aktiivisesti palikoilla rakentamiseen lasten kanssa, ja syntyi hauskoja kohtaamisia. Esimerkiksi eräs rouva otti pöytäseurueessaan ohjat käsiinsä ja ohjasi lapsia rakentamaan Salon kaupungintalon, joen ja siltoja, ja rakensi itse laivan lipumaan jokea pitkin.Toinen 99-vuotias rakensi korkean kerrostalon, jonka toisessa kerroksessa hän itse oli asunut sekä kiipeilytelineen, koska oli harrastanut kiipeilyä.

Yhdessä tehtävässä lasten ja ikäihmisten rakentamat perheet kohtasivat kera kummastuksen: lapset ihmettelivät, miten jollain voi olla ollut 10 sisarusta. Esityksen lopussa lapset pääsevät tekemään omia arvoituksiaan muulle yleisölle palikkateatterinäyttämöllä. Yhden lapsen rakentaessa toiset lauloivat jonkun tutun laulun ja parhaimmassa tapauksessa lauluun yhtyi myös osa ikäihmisistä. Jokaisella oli mahdollisuus esittää oma tulkintansa arvoituksesta. Tuntui merkitykselliseltä, että samaan näytökseen osallistui 1-vuotias ja 101-vuotias. Toiselle se oli elämän ensimmäinen teatteriesitys, toiselle ehkä viimeinen. Joissakin paikoissa esitystä pystyttäessäni osa hoivakodin yleisöstä oli jo tuotu paikalle. Näin valmistelusta tuli tavallaan esityksen intro ja tunnelmaan virittäytymistuokio; juttelimmesamalla kuulumisia, kerroin teatteritekniikasta!valoja pystyttäessäni, joskus jotkut intoutuivat lauleskelmaan. Esimerkiksi Halikkokodissa, kun yksi aloitti laulun Hoi laarilaarilaa, toinen yhtyi siihen ja kohta lähellä olevasta huoneesta liityttiin kuorolauluun myös.

Itse esityksen ja työpajan ohella yllättävän tärkeäksi elementiksi muodoistui myös Palikkateatterin vieraskirja, johon jokainen sai kirjoittaa omannimikirjoituksensa näytöksen jälkeen. Tuntui siltä, että niin lapsille kuin ikäihmisille oman nimen kirjoittamisella oli tärkeä merkitys. Ei haitannut, kuinka hyvin kaunokirjoitustaito oli tallella tai minkälaisia harakanvarpaita syntyi, kunhan sai jättää jälkeensä oman puumerkkinsä. Hoivalaitoksissa asuvilta nykyään harvemmin pyydetään nimikirjoitusta mihinkään, ja yksi hoitaja sanoikin: ”Täytyypä ottaa tätä nimen kirjoitusta arjen ohjelmaan useamminkin”.

Palikkateatterin rikkaus syntyy siitä, kun kukin taiteen kokija tekee oman tulkintansa näkemästään. Neutraalit puiset palikat herättävät mielikuvituksen ja vaikuttavat saavan aivonystyrät liikkeelle. Näin salolaiset tulkitsivat Palikkateatteriesityksen viimeisen kohtauksen kuvaa: ihminen, robotti, linna, viljakuivuri, Mannerheimin ristin ritari, isä ja kaksi poikaa, temppeli, kirkko, kellotorni, jalkapalloilija, tyttö, poika, linnunpesiä täynnä oleva puu,raketti.