top of page
halme_palikat_01112021_036.jpg

ROOSA HALME

NUKKETEATTERITAITEILIJA, SÄVELTÄJÄ
roosa ( at ) ko-koo-mo.fi

Minulle taiteilijan työ on löytöretkeilijän työtä. 


Olen pyöritellyt puisia palikoita kokonaisen vuosikymmenen, matkannut niiden kanssa halki aina uusien mielenmaisemien. Koskaan ei tiedä, mitä eteen tulee. Kiehtova matka on aina kesken. Ja siksi sitä ei malta lopettaa.


Puiset palikat kannustavat ekologiseen tapaan reissata mielikuvituksissa. Palikka on pitkäikäinen ja pysyy muodossaan sukupolvien ajan, kannatellen samalla loputtomien mahdollisuuksien jatkumoa sisällään.


Palikoiden maailma on rikas ja rajaton. Ne kutsuvat sukeltamaan vapaan assosiaation virtaan. Toisaalta ne ovat todellisuuden peili, jonka läpi voi tarkkailla omia tunteitaan ja olemustaan, rakentaa omaa kuvaansa, omaa itseään ja suhdettaan ympäröivään maailmaan, aina uudelleen ja uudelleen.


Taiteilijuus on minulle kutsumustyötä sekä palveluammatti. Olen puisten palikoiden palvelija, Tehtäväni on herätellä niitä eloon, ruokkia niitä merkityksillä, pitää ne puhtaina, kulkea niiden kanssa uusiin seikkailuihin. Ilokseni kohtaan jatkuvasti pieniä ja suuria taiteilijoita, jotka tekevät kanssani tätä työtä. Palikat puolestaan palvelevat osaltaan mielikuvitusta, joka onkin syytä herättää, ruokkia ja kutsua matkatoveriksi niin usein kuin mahdollista!

Roosa Halme: Our Artists
bottom of page